Työväenkirjallisuuden päivä on julkistanut ohjelmansa. Vuotuinen yhteiskunnallinen kirjallisuustapahtuma järjestetään Työväenmuseo Werstaan tiloissa Tampereella lauantaina 5.9. klo 11–18. Tapahtuma on kaikille avoin ja ilmainen.
Vuonna 2026 tapahtuman teema on YKSIN/YHDESSÄ. Teemalla haluamme nostaa esiin 2020-luvun kriisien ja murrosten vaikutukset meihin. Mitä tapahtuu, kun yksilö ei jaksa yksin kilpailuyhteiskunnassa? Miltä tuntuu olla yhteiskunnan näkymätön? Onko perinteistä kollektiivista työväenkulttuuria enää olemassa? Miten oman tiensä kulkijat ovat vaikuttaneet yhteisöihinsä?
Pääohjelma koostuu paneelikeskusteluista, haastatteluista ja esitelmistä. Tapahtuman tähtihaastateltavaksi on kutsuttu kansanedustaja Anna Kontula, joka esiintyy tapahtumassa eritysesti kirjailijan roolissa. Miten yksityisajattelijana tunnettu Kontula on käsitellyt yhteisiä asioitamme kirjoissaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana? Toisena tähtihaastateltavana on televisiokäsikirjoittaja Anna Brotkin. Hänen sarjansa Pasila Atlantis ja Aikuiset ovat syöpyneet uuden kaupunkilaissukupolven kollektiiviseen tajuntaan. Ne edustavat uuden sukupolven komiikkaa. Mutta näkeekö Brotkin itsensä myös yhteiskunnallisena toimijana? Miten yhteiskuntaluokka näkyy Brotkinin sarjoissa?
Tapahtumassa järjestetään suuri paneelikeskustelu ”Yksin tässä maailmassa – keskustelua yhteiskunnan näkymättömistä”. Paneeliin osallistuvat toimittaja Paavo Teittinen, tietokirjailija Heini Kilpamäki sekä poliitikko ja sosiaalisen median vaikuttaja Alma Tuuva. 2020-luvun työväenkulttuurista ovat tapahtumassa keskustelemassa kirjailijat Ville-Juhani Sutinen ja Jani Saxell. Tapahtuman avaa kansanedustaja Nasima Razmyar.
Työväenkirjallisuuden päivä kääntää katseen myös menneeseen. Tapahtumassa nostetaan esiin niin Hilja Pärssinen, Sally Salmien, Lassi Sinkkonen kuin 90 vuotta täyttävä Hannu Salamakin. Oman tien kulkijoista kehkeytyi yhteisten asioiden ajajia ja kuvaajia. Työväenkirjallisuuden klassikoista keskustelevat muun muassa kirjallisuustoimittaja Seppo Puttonen, tietokirjailija Milla Peltonen, historiantutkija Mikko Kemppainen ja sarjakuvataiteilija Aapo Kukko.
Pääohjelman lisäksi tapahtumassa on kirjamyyntiä, ja näytteilleasettajien ohjelmassa esiintyy yli kolmekymmentä kirjailijaa, esimerkiksi Anneli Kanto, Anu Kolmonen, Jukka Kekkonen, Julia Sangervo, Auli Viitala, Jarmo Teinilä, Ville Lähde ja Tere Vadén.
Työväenkirjallisuuden päivän ohjelmaan voi tutustua täältä.
Lisätiedot
Tapahtuman koordinaattori Jussi Lahtinen
jussi.lahtinen(a)tuni.fi, 040 8256031
Työväenkirjallisuuden päivä / Työväenmuseo Werstas, Väinö Linnan aukio 8, Tampere
